Kyllä se taitaa olla lihavuusleikkaus edessä meikäläisellä

 Viimeisen kirjoituksen jälkeen eletty mukavaa elämää. En ole erityisemmin miettinyt painoa, mutta ei ole toisaalta ollut mitään tolkutonta kalja-pizza-irtokarkki -dieettiäkään. Ajoittain pubeissa tai hyvissä ravintoloissa käymistä ja 3 viikon Lontoon ja Skotlannin matka kesälomalla kyllä. Matkalla mentiin kihloihinkin miesystävän kanssa, ja oli todella mukava matka, varsinkin kun Britanniassa koronarajoitukset ja -suositukset oli jo purettu heinäkuussa ennen matkaamme.


Ainoa ongelma on, että painan nyt 115 kg, ehdottoman kaikkien aikojen ennätykseni. Olin jotenkin taas onnistunut huijaamaan itseäni, että esim. pulleat jalkaterät ja silmäluomet ovat "turvotusta", joka johtuu kesällä helteistä tai suolan syönnistä tai milloin mistäkin, kun ne oikeasti on ollut merkki rasvan kertymisestä kroppaan. Että sillä lailla, vähän koronakiloja, kiva mennä ekaa kertaa puoleentoista vuoteen toimistolle ensi viikolla :(


Ei kai tässä muu auta kuin mennä juttelemaan lihavuusleikkauksen mahdollisuudesta. Tai jos niitä lääkkeitä edes saisi, joita Suomen "Hurja painonpudotus" ohjelmassa ihmisille annetaan, suolistohormoneja tai jotain. Selvää on, että ainakaan pelkkä päätös ja uusi dieetti ei auta. Miten voikin yksi hemmetin paino-ongelma pilata muuten mukavasti menevän elämän.


(Ja yksi asia mitä en ymmärrä: minä ja miesystävä syödään ja juodaan suunnilleen samoin. Jätkä painaa 75 kg, minä 115 kg. No, taidan olla aika hyvin sekoittanut aineenvaihduntani kaikilla dieeteilläni vuosien varrella)

Kommentit

  1. Aloitin tänään sen pidettävään lääkkeen, Saxendan. Kun minä kyllä saan hyvin painoa tippumaan, mutta sitten kun lopetan laihduttamisen niin kilot alkavat tulla takaisin. Pystyn syömään vaikka miten paljon tuntematta kylläisyyttä. Ähkynkin jälkeen jo kohta maistuu suolainen tai mäkeä. Työterveyslääkäri kirjoitti reseptin. Jos olisi labroista löytynyt esidiabetes niin olisin saanut kelakorvauksen. Nyt maksaa n. 180 €/kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös nyt tämä, laitan aiheeesta postausta :)

      Poista
  2. Onnittelut kihlauksesta! Ei se lihavuusleikkauskaan mikään oikotie onneen ole. Toki syömiset sitten rajoittuu rankasti ja jotain pitäisi keksiä ruuan/syömisen tuottaman nautinnon tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Alkuun kokeillaan suolistohormonilla, kun ei onneksi vielä ole lihavuuden oheissairauksia.

      Poista
  3. Onnea kihlauksesta!

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva kuula sinusta pitkästä aikaaa ja paljon onneakihlauksen johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Käsittämätön ajatus vieläkin itselle tuo kihlaus, en minä kyllä kenään miehenä ottaisi mun näköistä tyyppiä :D

      Poista
  5. Kokeile Saxendaa, minulla lähti ruokahimot pois heti ekana päivänä. Tunnen olevani vapaa jatkuvasta syömiskierteestä. Sivuvaikutuksia ei ole vielä kahden piikin jälkeen ainakaan tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on tuo nyt. Melkoisia sivuvaikutuksia mutta laihtuuhan sitä niinkin kun ei ruoka pysy sisällä.

      Poista
  6. Mukava kuulla susta ja onnea! Tsemppiä uusimpaan taisteluun. mk

    VastaaPoista

Lähetä kommentti