Läski liikkuu, lasaretti kutsuu
Aloinpa ihan kesken työpäivän (kahvitaukoaikaan) kirjoittaa blogitekstiä, kun en kumminkaan pysty työtä tekemään ennen kuin särkylääke alkaa vaikuttaa.
Mutta siis... ViaEsca dieetin ja laihtumisen innoittamana päätin, että alanpa saman tien kävelemään ja ulkoilemaan enemmän. Kuluuhan siinäkin kaloreita, terveys ja kunto paranevat, ja mielikin voisi piristyä kun ei aina istu sisällä koneen äärellä.
Siinäpä sitten aloitin päivittäiset lenkit, tavoitteena aktiivisuusrannekkeen suosittelemat 10 000 askelta päivässä. Kalorinkulutus nousi 2300 kcal / päivä tasolta 2800 kcal / päivä tasolle, ja tuntui että se on riittävän motivoivaa jaksaa liikkua. Varsinkin jos nyt ei ole ihan niin orjallinen, että kaikkein karseimmillakin keleillä olisi pakko kävellä.
Pari viikkoa kävelyä, ja alkoi ensimmäinen kipu ja vaiva. Jalkapohjiin alkoi sattumaan. Ensin se oli suht pientä, alkoi iskeä vasta pidemmillä lenkeillä tai jos oli pitkään istunut paikallaan ja sitten nousi seisomaan. Mutta aika pian kipu alkoi erityisesti kantapään alueella olla niin järkyttävää, että oikein pelotti astua esim. aamulla sängystä lattialle. Googlettelu antoi tulokseksi, että minua taitaa vaivata plantaarifaskiitti , ilmeisesti yleinenkin vaiva jos ylipainoisena alkaa yhtäkkiä liikkumaan paljon. No, eipä mitään, taukoa vähän sille kävelylle jos se siitä teentyisi.
No viime viikonloppuna sitten koin, että jalkapohjakipu oli jo sen verran siedettävää, että hyvillä pehmeillä kengillä voisin ehkä vähän kävellä. Lähdin kotoani kävelemään kohti Lammassaarta, mutta eikö mitä: juuri ennen Lammassaareen vieviä pitkospuita kaaduin ääriliukkaalla jäisellä polulla, ja häntäluu otti erityisen pahaa osumaa, eikä vasen käsi jolla otin kaatumista vastaan sekään hyvää tykännyt. Kävelin sitten takaisin kotiin useamman kilometrin käden turvotessa vähitellen entistä pahemmaksi tummanpuhuvaksi, hanskaan mahtumattomaksi "nyrkkeilyhanskaksi" ja selkärangan alaosan tuntuessa joka askeleella siltä, kuin puukko siellä kääntyilisi lihan sisässä.
Ei auta, eteenpäin kuin mummo lumessa, ajattelin minä ja käväisin hakemassa yksityisen puolen päivystyksestä hoidoksi kipulääkekuurin (käsi ei ollut murtunut, häntäluu kyllä on mutta paranee itsestään ajan kanssa). Paitsi että eilen liikkuminen osoitti taas tuhonsa. Töissä, tukevan naprokseenikuurin olon lähes siedettäväksi puuduttamana (paitsi että kyllä se häntäluu istuessa juilii silti), päätin reippaasti kävellä suht lähellä olevaan asiakkaan toimitaloon työasioissa. Miksipä sitä alle kilometriä autoilemaan, kun ei sieltä löydy edes parkkipaikkoja varmaan läheltä. Ja enköhän vaan sitten taas kaatunut, liukastuin lumen alla piilossa olleeseen peilijäähän. Tällä kertaa kärsi oikea käsi jolla otin vastaan taas kaatuessani oikein lentämällä selälleni, sekä jo ennestään tuskaisen kipeä häntäluu osui myös kevyesti maahan taas.
Kun lopulta raskaan päivän päätteeksi tulin kotiin töistä, en edes yllättynyt, että voimattomasti liukastua lässähdin vielä omassa pihassani, niin että läppärilaukku ja olkalaukku lensivät pitkin jäätä. Vitutti sen verran runsaasti, että jäin siihen istumaan pitkäksi aikaa, ajatellen että en vaan jaksa. Lopulta jaksoin sillä perusteella, että nyt mulla on jumaliste oikeus hakea Alepasta kaljaa ja herkkuja. Ja vetäytyä kotiin turvaan saikulle ja deekikselle määräämättömäksi ajaksi.
Käytännössähän saikku mun projektitilanteessa tarkoittaa vain etätyötä, minkä myötä deekiskin jää pakosti korkeintaan iltatissutteluun. Niinpä siis olen tänään koodannut kiireellistä hommaa istuen pehmeällä tyynyllä, joka minimoi aran häntäluun kosketusta tuoliin. Ja syönyt naprokseenia kuin leipää. Ilman lääkitystä tuskallisen kipeiden kohtien lista on siis nyt: jalkapohjat, häntäluu, molemmat kädet, vasen käsi kyynärpäähän asti.
Mutta ulos en vapaaehtoisesti mene ennen kuin jää ja lumi on sulanut. Liikunta ei selvästikään ole tie terveyteen vaan lähinnä sairaalaan :D (Dieetille pitäisi kyllä yrittää palata taas pian. Mutta ei tänään. Vituttaa vielä liikaa kaikki.)
Mutta siis... ViaEsca dieetin ja laihtumisen innoittamana päätin, että alanpa saman tien kävelemään ja ulkoilemaan enemmän. Kuluuhan siinäkin kaloreita, terveys ja kunto paranevat, ja mielikin voisi piristyä kun ei aina istu sisällä koneen äärellä.
Siinäpä sitten aloitin päivittäiset lenkit, tavoitteena aktiivisuusrannekkeen suosittelemat 10 000 askelta päivässä. Kalorinkulutus nousi 2300 kcal / päivä tasolta 2800 kcal / päivä tasolle, ja tuntui että se on riittävän motivoivaa jaksaa liikkua. Varsinkin jos nyt ei ole ihan niin orjallinen, että kaikkein karseimmillakin keleillä olisi pakko kävellä.
Pari viikkoa kävelyä, ja alkoi ensimmäinen kipu ja vaiva. Jalkapohjiin alkoi sattumaan. Ensin se oli suht pientä, alkoi iskeä vasta pidemmillä lenkeillä tai jos oli pitkään istunut paikallaan ja sitten nousi seisomaan. Mutta aika pian kipu alkoi erityisesti kantapään alueella olla niin järkyttävää, että oikein pelotti astua esim. aamulla sängystä lattialle. Googlettelu antoi tulokseksi, että minua taitaa vaivata plantaarifaskiitti , ilmeisesti yleinenkin vaiva jos ylipainoisena alkaa yhtäkkiä liikkumaan paljon. No, eipä mitään, taukoa vähän sille kävelylle jos se siitä teentyisi.
No viime viikonloppuna sitten koin, että jalkapohjakipu oli jo sen verran siedettävää, että hyvillä pehmeillä kengillä voisin ehkä vähän kävellä. Lähdin kotoani kävelemään kohti Lammassaarta, mutta eikö mitä: juuri ennen Lammassaareen vieviä pitkospuita kaaduin ääriliukkaalla jäisellä polulla, ja häntäluu otti erityisen pahaa osumaa, eikä vasen käsi jolla otin kaatumista vastaan sekään hyvää tykännyt. Kävelin sitten takaisin kotiin useamman kilometrin käden turvotessa vähitellen entistä pahemmaksi tummanpuhuvaksi, hanskaan mahtumattomaksi "nyrkkeilyhanskaksi" ja selkärangan alaosan tuntuessa joka askeleella siltä, kuin puukko siellä kääntyilisi lihan sisässä.
Ei auta, eteenpäin kuin mummo lumessa, ajattelin minä ja käväisin hakemassa yksityisen puolen päivystyksestä hoidoksi kipulääkekuurin (käsi ei ollut murtunut, häntäluu kyllä on mutta paranee itsestään ajan kanssa). Paitsi että eilen liikkuminen osoitti taas tuhonsa. Töissä, tukevan naprokseenikuurin olon lähes siedettäväksi puuduttamana (paitsi että kyllä se häntäluu istuessa juilii silti), päätin reippaasti kävellä suht lähellä olevaan asiakkaan toimitaloon työasioissa. Miksipä sitä alle kilometriä autoilemaan, kun ei sieltä löydy edes parkkipaikkoja varmaan läheltä. Ja enköhän vaan sitten taas kaatunut, liukastuin lumen alla piilossa olleeseen peilijäähän. Tällä kertaa kärsi oikea käsi jolla otin vastaan taas kaatuessani oikein lentämällä selälleni, sekä jo ennestään tuskaisen kipeä häntäluu osui myös kevyesti maahan taas.
Kun lopulta raskaan päivän päätteeksi tulin kotiin töistä, en edes yllättynyt, että voimattomasti liukastua lässähdin vielä omassa pihassani, niin että läppärilaukku ja olkalaukku lensivät pitkin jäätä. Vitutti sen verran runsaasti, että jäin siihen istumaan pitkäksi aikaa, ajatellen että en vaan jaksa. Lopulta jaksoin sillä perusteella, että nyt mulla on jumaliste oikeus hakea Alepasta kaljaa ja herkkuja. Ja vetäytyä kotiin turvaan saikulle ja deekikselle määräämättömäksi ajaksi.
Käytännössähän saikku mun projektitilanteessa tarkoittaa vain etätyötä, minkä myötä deekiskin jää pakosti korkeintaan iltatissutteluun. Niinpä siis olen tänään koodannut kiireellistä hommaa istuen pehmeällä tyynyllä, joka minimoi aran häntäluun kosketusta tuoliin. Ja syönyt naprokseenia kuin leipää. Ilman lääkitystä tuskallisen kipeiden kohtien lista on siis nyt: jalkapohjat, häntäluu, molemmat kädet, vasen käsi kyynärpäähän asti.
Mutta ulos en vapaaehtoisesti mene ennen kuin jää ja lumi on sulanut. Liikunta ei selvästikään ole tie terveyteen vaan lähinnä sairaalaan :D (Dieetille pitäisi kyllä yrittää palata taas pian. Mutta ei tänään. Vituttaa vielä liikaa kaikki.)
Kiva kun kirjoittelet, olet siinä hyvä. Ranteiden kanssa saa olla tosi varovainen kun vahingoittuvat niin helposti pysyvästi mutta tuollaisessa liukastumistilanteessahan sille ei mitään mahda että ottaa kädellä tukea. Parempi se että ranne menee kuin että pää ottaisi osumaa tai selkäranka.
VastaaPoistaSulla on mennyt hyvin dieetin kanssa, älä nyt repsahda viikoiksi! Pari päivää voit hyvin tankata kaljaa ja nameja. Siitä tulee hiilaripainoa niin ei kannata heti itseään punnita ja lannistua siitä.
Joo. Mulle tuli tänään ViaEsca sovelluksesta muistutus punnistemisesta ja laitoin sinne sitten jo yli kilolla nousseen painon. EIlen vielä meni muutama kalja ja iso suklaapatukka illalla ja korvasin iltapalan erittäin kaloripitoisella kasvispiirakalla.
PoistaNyt pitäisi laittaa poikki tämä mättö ja palata kunnolla syömään ohjelman mukaan. Mikä tarkoittaa että täytyisi monivaivaisena tänään jaksaa käydä isommassa kaupassa ostamassa kaikenlaista terveellistä (autoon istuminen tekee tosi gutaa,ja varsinkin kaikki katujen hidastetöyssyt ja muut kuopat). Voi kun voisi vaan tilata sitä pizzaa tai kiinalaisruokaa... (Se on muuten jännä että vaikka mitkä kivut on, niin karkkia ja kaljaa jaksaa mennä ostamaan, mutta ajatuskin esim. vihannesten ja muun terveellisen hakemisesta uuvuttaa tällä tavalla ;) )
Voi ei, mikä päivä! Toivottavasti saat lääkkeistä apua ja toipuminen pääsee alkuun.
VastaaPoistaEiköhän se. Ilmeisesti ei ole onneksi vaarallinen tuo murtumakaan, mutta voi kuulemma muutamasta viikosta pariin kuukauteen vaivata. Lääkkeet toimii hyvin siihen peruskipuun jota on paikallaan ollessa, mutta kyllä silti esim. istumasta seisomaan nousu tai tärähdykset esim. autossa tuntuu aika hurjilta vihlaisuilta. Kalja + lääke toimii erinomaisesti, mutta siitä ei tykkää maksa ja painokin nousee joten pitäisi yrittää välttää sitä keinoa.
PoistaOlipa sulla huonoa tuuria! Paljon kärsivällisyttä ja kyllä sun vaivat vielä paranee!
VastaaPoistaJoo eiköhän tämä tästä. Näin kotona tulee istuskeltua paljon vessanpytyllä, kun siinä on kätevästi reikä häntäluun kohdalla joten voi kivutta istua :D
PoistaNetin kautta kai nykyisin pystyy tilaamaan (ehkä jopa kotiovelle tuotuna?) myös ruokakaupasta safkaa.. Ei tarvitse niihin pitsatakseihin tyytyä. Tosi harmillista tuo kaatuilu. Itse olen käyttänyt koko talven - jo useana vuonna - kantapäihin laitettavia nastoja sen jälkeen kun myös luistelin liukkalla jalkakäytävällä, kun myös olin innostunut laihdutuksen ohessa lenkkeilystä.. useammat naurut sain työpaikalle kävellessäni, mutta pysyinpä pystyssä, kelillä kuin kelillä..
VastaaPoistaNastat pitäisi kyllä tosiaan hankkia. Itsekin niitä vähän joskus naureskellut että ylivarovaiset mummelit niitä vaan käyttää, mutta eipä tämäkään kivaa ole kun on pers ja ranteet paskana kun liukastelee.
PoistaRuokaa pitäisi tosiaan varmaan tilata. Oon joskus Kauppahalli24:stä tilannut niitä valmiita Anton&Anton kasseja, mutta ihan yhtä lailla sieltä voisi tilata raaka-aineet ViaEsca-ruokiinkin, niin pääsisi taas paremmin rytmiin laihiksen kanssa. Lähi-Alepan valikoimat tällaisella dieetillä on aika kurjat, eilen kävin ostelemassa mutta eihän sieltä jotain mangoja, fenkoleita, proteiinirahkoja, kevätsipulia tms löydy.
Auts! Yritähän parannella... Tulee mieleen oma elämä aina kun innostun liikunnasta. Tykkään siis liikunnasta, mutta aina kun alkaa mennä hyvin, jotain sattuu eli tulee outoja kipuja tai loukkaan itseni ja se onkin sitten siinä. Suosittelen nastojen hankkimista. Älä lannistu, kyllä se kesä sieltä tulee... 10 000 askelta on mielestäni muuten todella kova tavoite aloittelijalle. Jossain vaiheessa olin todella ylipainoinen ja rapakuntoinen ja tuo 10 000 tavoittelu tosiaan aiheutti kaikenlaisia vaivoja. Helpompaa on kuin kasvattaa sitä määrää hiljalleen niin kroppa pysyy perässä. Minulla oli muuten samanlaisia jalkakipuja kantapäissä kauankin aikaa, mutta ne hävisivät kun aloitin tanssiharjoituksen. Paino ei niinkään tippunut kun kerran viikossa kävin tanssimassa mutta kahden viikon jälkeen kipuja ei enää ollut. Eli jalkapohjien lihasten vahvistuessa poistui kivutkin. Ja minulla oli noita kipuja kauan, tyyliin vuoden ajan.
VastaaPoistaKiva tietää että kantapääkivut voivat mennä pois lihasten vahvistuessa! Tosi vanha ja vaivainen olo tulee, kun pelkkä kävelykin saa aikaan tuommoisia kipuja, niin että joutuu sängystäkin nousemaan varovasti ja voivotellen kun sattuu jalkapohjiin niin. Jalkapohjat on nyt kyllä aika hyvin parantuneet kun olen tuon häntäluun ja alaselän takia ollut ulkoilematta ja liikkumatta.
PoistaTäytyisi kyllä varmaan vähän asteittain kävelymääriä nostaa, ei näköjään kestä enää kroppa tässä iässä ja kunnossa ja painossa pikarepäisyjä.
Huonostoa tuurista tänään vielä loistava tapaus. Aamulla ennen töihin lähtöä kiireessä nappasin kipulääkkeeni, että pystyn istumaan kipeälle perseelleni siellä, ja eiköhän se jäänyt kurkkuun jumiin. Siinä sitten meinasin että on tämäkin kuolintapa, tukehtua kipulääkkeeseen yksin kämpässään. Lopulta onneksi yrittämällä voimakkaasti oksentaa sain tabletin lentämään oikein voimalla lattialle. Kai ne tabletitkin on parempi pureskella kun on näin tapaturma-altis yksilö...
Onpa masentava onnettomuussuma! Eikö terveyspalveluissa suositeltu hankkimaan istuinrengasta häntäluun paranemisen avuksi? Kun minulla murtui häntäluu, istuin useamman viikon renkaan päällä, en ikinä suoraan tasaisella pinnalla. Äiti ompeli minulle jättidonitsin näköisen istuinrenkaan lääkärin ohjeiden mukaan, mutta saa niitä ostettua valmiinakin apuvälinekaupoista.
VastaaPoistaJoo, suositeltiin, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia. Vessanpytyllä olen kansi auki kotona istuskellut pitkiä aikoja, ja tietokonetuolissa pehmeän pyöreän koristetyynyn päällä niin, että tyyny on niin edessä että häntäluun kohta jää ilmaan tyhjän päälle. Töissä en ole tosin kehdannut mitään tyynyjä eli kipulääkettä vaan sen verran ettei pahasti tunnu. Etää teen nyt kyllä niin paljon kun voin, koska näyttää tuo kovalla työtuolilla 8 h istuminen kostautuvan. Eilen kun olin konttorilla niin yölläkään en saanut nukuttua kun häntäluun alueessa tuntui inhottavaa sykkivää kipua koko ajan.
VastaaPoista