Viikko ViaEscaa takana

Aloitin viime perjantaina ViaEsca dieetin Välimeren dieetin. Tässä postauksia kokemuksia tähän asti.

Painoa on lähtenyt 1,3 kg, mikä on sikseen aika uskomatonta että olen syönyt 5 kertaa päivässä ja paljon, ainakin tilavuuden puolesta, välillä on ollut suorastaan vaikea saada syötyä niin valtavia aterioita kuin ohjeiden mukaan pitää valmistaa. Toki ne ovat suht kevyitä, koska iso tilavuus tulee pääosin runsaista kasviksista, joissa ei juuri kaloreita ole.

Ruokavalio

Pääosin hyvin positiivinen kokemus. Ruoat on olleet hyvä kompromissi maun ja vaivannäön välillä. Nopeasti ja helpolla ei saa superhyvää, mutta toisaalta en minä ainakaan jaksa arkena nähdä joka päivä vaivaa että tekisin sellaista superhyvää, joten riittävää on että ruoka on maultaan "ihan jees", jos se on vastapainoksi nopea ja helppo laittaa. ViaEscan ruoat on olleet juuri tällaisia "ihan kivan makuista" tai "ihan ookoo", ja yllättävän nopeita ja helppoja laittaa. 

Minun valitsemassani ruokavaliossa vielä on niin, että arkisin syödään 2 päivää peräkkäin päivälliseksi samaa ruokaa, eli edes sitä nopeaa ja helppoa ruokaa ei tarvitse laittaa joka päivä. Lisäksi saa syödä lounaaksi lounasravintolassa salaattilounaan, eli ei eväspurkkien pakkailua töihin mukaan. Liiallinen vaivannäkö ruoan kanssa ei ole mitenkään tökkinyt siis, vaikka sitä pelkäsin kun peräti 5 kertaa päivässä pitää syödä. 

Ruoan koostumus on hyvin pitkälti 21 day fix rasiadieetin kaltainen, mutta tässä syödään vieläkin enemmän kasviksia, ja ehkä vähän vähemmän proteiinia. Molemmat dieetit vaikuttavat minusta yhtä hyviltä, ja se kumpaa tykkää noudattaa riippuu enemmän siitä haluaako rasiadieetin tarjoaman vapauden valita mitä rasioissaan syö, vai tietyn helppouden joka tulee siitä ettei tarvi miettiä mitä syö, kun ostoslistat ja reseptit pamahtaa suoraan kännykkään ammattilaisten suunnittelemina ja aktiivisuusrannekkeen antaman kulutustiedon mukaan kalorimäärältään säädettyinä. Itsellenihän rasioilla alkoi tulla vastaan vähän se, että kun en jaksanut miettiä ruokia, söin joka päivä wokkia tai ruokaisaa salaattia, mikä alkoi kyllästyttää. Alla kuvia ruoista, joita olen nauttinut ViaEscan aikana. Aika lailla sitä, mitä Välimeren dieetiltä odottaakin! (ViaEscalla on myös useita muita ruokavaliomalleja niille, joita ei Välimeren tyyppinen ruoka niin innosta)


Välimeren bowl. Hummus ja tsatsiki ostettu valmiina, joten ruoka ei ollut työläs laittaa: kvinoa piti vaan keittää ja pilkkoa kasvikset.
Marokkolaista kasvispataa riisin ja ranskankerman kera
Spagettia tonnikalalla ja rucolalla. Yksinkertaista (valmistuu siinä ajassa jossa pastan keittää) mutta hyvää.

Pieniä miinuksia ruoan suhteen:
  • ViaEscalla leivän päälle ei saa laittaa mitään rasvaa, ei siis silloinkaan jos leipää ei syödä ruoan kanssa vaan esim. aamu- tai välipalana. Dieettiin kuuluu, että 500 kcal saa käyttää viikossa ohjeenmukaisten ruokien lisäksi herkutteluun, mutta aivan erityisesti mainitaan ettei mielellään leipälevitteisiin (hassua, että olisi ok käyttää kalorit 4 viinilasiin, mutta ei siihen että haluaisin laittaa oliiviöljyä paahdetulle leivälle). Kuiva leipä, jonka päälle on viipaloitu vetinen tomaatti, on vaan aika pahaa ja tuntuu ortorektikkoruoalta. Leivästä noin syötynä ei kyllä jää minulle tapaa.
  • Kaura- ja soijavalmisteet, joita on toisinaan välipalaksi, ovat juuri niin tympäisevän makuisia kuin epäilinkin. Joku Kaslinkin Aito mansikka-kauravälipala: hyööh, maku on kuin pahvia jonka seassa on vähän mansikanmakua. Vielä etovampi oli joku mangoinen soijavälipala. Ei taida myöskään ihan alkuperäiseen Välimeren ruokaan tällaiset kuulua, mutta ymmärrän että niitä on otettu mukaan vaihteluksi maitopohjaisille jogurteille - kai jotkut noistakin tykkää kun niitä kerran myynnissä on.

Hinta

Viime viikolla kun ekaa kertaa tein ruokaostokset 3 päivälle dieetin mukaiseen syömiseen, meinasin tippua. Mulla meni kauppaan lähes 70 euroa, ilman että ostin edes mitään ns. hyvää. Ei kalliita juustoja, ei kaljoja, ei herkkuja. Mutta tuohon tuli toki tuotteita, joita on jäljellä vieläkin kaapissa ja riittää pitkään, esim. seesaminsiemeniä, kaurahiutaleita, oliiviöljyä, cashewpähkinöitä, kvinoaa, linssejä, eli oikeastaan kaikki ei mennyt 3 päivään. 

Sitten 3 päivän päästä kun kävin ostamassa taas seuraavien päivien suorat, meni kauppaan 33 euroa. Näiden lisäksi lounaat lounasravintolassa noin 40 euroa neljältä päivältä. Eli ei ole joo ihan halpaa huvia, tosin voi olla halvempaa jatkossa kun noita perustuotteita on jo ekalla viikolla ostettuna. On myös mahdollista, että esim. ViaEscan sekaruokavalio, jossa on enemmän perinteisiä ruokia, tulee edullisemmaksi kuin tämä Välimeren ruokavalio, jossa syödään avokadoja, oliiveja, kvinoaa ja kaikenlaista muuta kallista tuontitavaraa. Itse kuitenkin tykkään tämäntyyppisen ruoan mauista eikä raha varsinaisesti ole kynnyskysymys, joten siksi valitsin tämän.

Vointi ja nälkä dieetillä

Ensimmäiset päivät oli vatsa aivan sekaisin, ilmeisimmin rajusta kasvisten lisäämisestä ruokaan (mulle on ennenkin käynyt näin äkillisten ruokavaliomuutosten yhteydessä). Oli ripulia ja ilmavaivaa ja sellaista epämääräistä lievää päänsärkyä jota usein tulee jos vatsa ei oikein toimi normaalisti. Mutta se meni onneksi ohi aika äkkiä, 4. päivänä vatsa jo toimi ihan ok.

Tuon alun jälkeen on ollut hyvä olo, eikä nälkää ole ollut yhtään. Mielitekoja kyllä pari kertaa, tänään esimerkiksi olisi kunnon kaljoittelu maistunut kovasti, mutta jotenkin kun on tällainen tarkka ohjelma, niin sitä ei halua sotkea sooloilulla, vaan sitä ajattelee että ainakin nyt tämä nyt ostettu jakso (21 päivää) loppuun ihan kunnolla, ilman poikkeuksia. Ihan hyvillä mielin jatkan seuraavaan dieettiviikkoon, ja aion jopa järsiä niitä rasvattomia leipiä ja kauravälipaloja:D

Kommentit

  1. Suosittelen ostamaan spinningpyörän kotiin. YouTubesta löydät hyviä ohjelmia. Treeniajaksi riittää 30-45min. Treeni on helppo tehdä, eikä tarvii lähteä mihinkään. Lajiin jää yllättävän helposti koukkuun. Rasvanpolttohan pitäisi tehdä sykkeellä 120-130. Aktiivirannekkeella oppii treenaan oikein ja treenit tallentuu esim. Polar Flow-ohjelmaan. Sykettä voi kuitenkin välillä nostaa tuostakin.
    Sinulla on nyt hyvä ruokavalio, mutta saat paremmin tulosta liikunnan avulla.
    Pyöriä on nykyisin sellaisia, jotka voi yhdistää tabletille tai tietokoneeseen.
    Googlaa asiaa, jos alkaa kiinnostamaan. Tsemppiä!!!
    - Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että minun tarvii ensin laihtua 10-15 kg ennen kuin onnistuu, tässä painossa meinaan 30-45 edes jalkeillaan tekemättä mitään tekee kipeää ja tiukkaa. Jalkapohjiin sattuu, polviin sattuu, lonkkiin sattuu...

      Poista
    2. Eri anonyymi heittää tähän väliin, että spinningissä ei tarvitse ottaa "ylämäkiosuuksia" seisomalla, jos ei halua tai pysty. Spinning - itse asiassa pyöräily - on hyvä laji nimenomaan, jos jalat, polvet ja onkat eivät kestä.

      Poista
    3. Ok, tuo voisi tosiaan ollakin hyvä juttu. Vesiliikunta olisi toinen hyvä, mutta kun en kehtaa mennä uimapuvussa mihinkään julkiselle paikalle niin ei onnistu :D ja olen kyllä muutenkin huono lähtemään kotoa mihinkään töiden jälkeen. Spinningpyörän jos hankkisi kotiin, ei tarvisi.. (Tosin itseni tuntien epäilen että viikon-parin alkuinnostuksen jälkeen homma vaan jää kuten kaikki liikuntaan liittyvät jutut joita olen kokeillut :\ )

      Poista
  2. Hei. Mitä tässä tapahtuu sitten 21 päivän jälkeen? Jatkuuko jollain tapaa vielä vai mikä on sitten ajatuksena? Jännä kyllä ettei rasvaa saa yhtään käyttää vaikka leipiin ja onko se sit tässä välimeren dieetissä ettei maitotuotteita käytetä?
    On kyllä todella helpon ja fiksun kuuloinen ohjelma joka todella auttaisi siihen jokapäiväiseen ruuan miettimisen.
    Vähän samantyyppinen taitaa olla se Sannan kauppakassi palvelu mutta siinä ei ole tarkoitus taas painon pudotus juttu.
    Onko hän tämä via esca paljon käytetty palvelu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 21 päivän jälkeen voi halutessaan ostaa ns. jatkomatkan, jos haluaa edelleen käyttää palvelua josta ruokasuunnitelmat tulevat valmiina päivittäin. Itse varmaan ostankin, kun on sen verran kätevää, mutta varmaan osa pystyisi jo 21 päivästä tajuamaan miten on hyvä syödä niin, että sen jälkeen pystyy jatkamaan itsenäisesti uusia ruokatapoja.

      Maitotuotteita tässä käytetään kyllä aika paljonkin, on ollut juustoja, jogurtteja ja rahkaa. Itse en edes leivällä ole kyllä käyttänyt mitään maitopohjaista vaan oliiviöljyä, jonka olen puolitetulla valkosipulinkynnellä hangannut leipään sisään - sehän periaatteessa sopisi hyvinkin Välimeren ruokavalioon. Mutta ehkä se on vaan se, että kaloreita tulee helposti liikaa jos alkaa leipiin rasvaa läträämään.

      Sannan ruokakassissa taitaa tulla vain 1 ateria / päivä? Tässä taas on suunniteltuna kaikki ateriat välipalat mukaan lukien. Ja jos ottaa sen ostoskassipalvelun, niin ainekset kaikkiin tulee myös kotiin. Itselläni ei ole sitä palvelua vaan ostan itse kännykkäsovelluksen antamien ostoslistojen mukaan.

      Onko paljon käytetty... Tämähän esiteltiin siinä Suomen Leijonan luola -ohjelmassa joten lienee suht uusi palvelu. Mutta googletuksella löytyy, että erilaiset kuntosalit ja fitnessyrittäjät ja myös laillistetut ravitsemusterapeutit tarjoavat Via Esca yritys-, yksilö-, ja ryhmävalmennuksia joten luulisin että jonkin verran on käyttäjiä.

      Poista
  3. Mä olen näitä sun kirjoituksia jonkin aikaa seuraillut ja paljon koen samaistumista, etenkin runsaan stressin, jonkin asteisen tissuttelun ja parinkymmenen ylikilon suhteen. Stressin syyt mulla lienevät erit kuin blogaajalla, kuitenkin yhtymäkohtia mm huonoon suhteeseen vanhempiin ja oman itsensä jatkuvaan kriittiseen tarkasteluun löytyy. Ehkä kaiken stressin, joka siis on kaikkien vaivojen alku ja syy, sais jotenkin vähenmään jos hetkittäin suhtautuisi välinpitämättömämmin ympäristöön, itseensä ja kiloihinsa. Onko se laihtuminen sitten elämässä kuitenkaan se tärkein asia? Olen joskus laihtunut ja sitten pitkähkön ajan kuluessa kerännyt sulaneet kilot takaisin, mutta muistan kuinka tuossa pienemmässä koossa ja painossa ei elämäni muuttunut miksikään erilaiseksi aiempaan verrattuna, enkä kokenut elämääni sen onnellisemmaksi tai auvoisemmaksi enkä oikeastaan edes terveemmäksi, kuin ennen tai jälkeen tuon rupeaman. Jospa sullekin sopis relaaminen ja jonkin sortin keskittyminen hetkeen ja oleelliseen paremmin kuin ikuinen laihduttaminen, näin olen itse viime aikoina ajatella. Katsotaan mihin ajattelutavan muutos johtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo relaaminen on aina johtanut voimakkaaseen lihomiseen, olen sitä monta kertaa yrittänyt. Joo, tuntuu se mukavalta, niin että kun on päättänyt ettei enää jaksa kiloilla päätään vaivata, olen joskus tänne blogiinkin kirjoitellut miten nyt on uusi, ihana, rento elämä alkanut. Mutta sitten kun sitä huomaa että on TAAS lihonut paljon lisää, ja kun paino on oikeasti terveysriskiluokkaa eikä vain niin, etten näytä kovin hyvältä (siitä asiasta en enää tässä iässä juuri edes välitä), niin eihän se kivaa ole sekään.

      Mulla siis tämä nykyinen paino jo aiheutta merkittäviä rajoituksia elämään, ja siksi siitä haluan eroon, eikä niin kuin tätä blogia aloittaessa, jolloin ongelma oli lähinnä se, että "vatsamakkarat näyttää ällöltä". Mutta jossain 90 kilon kohdalla alkoi liikkuminen vaikeutua, en esim. näin painavana pääse maasta ylös omin avuin jos sinne kaadun, ellei ole jotain lähellä mistä ottaa käsillä tukea, en pysty pyyhkimään vessassa takapuoltani normaalitavalla (kädet ei ylety läskien takia) ja jo 10 minuutin jalkeillaan olo aiheuttaa kipuja jalkapohjiin ja jalkojen niveliin. Ei sitä kovin mielellään tällaisia rajoituksia halua vaan rennosti hyväksyä.

      Poista
    2. Tämäpä muuten jännä juttu kun itse painansaman verran ja olen vielä suhteen lyhyt. Pystyn kyllä hyvin harrastamaan monipuolisesti liikuntaa tässäkin painossa kun aloitin vaan sopivassa porukassa pari vuotta sitten. Olen kyllä aina liikkunut jonkin verran. Paino edelleen sama kun aloittaessa mutta lihaskunto kohonnut huomattavasti kun vaan ahkerasti tekee. Onhan se paino ärsyttävä mutta ei se estä liikkumasta. Tietenkään en lähde tässä painossa vaikka käsillä seisomaan tms. Mutta kyllä sitä pystyy tälläkin painolla tekemään kun alkaa varovasti.
      Kannattaa aloittaa vaan niin kyllä se siitä äkkiä lähtee sujumaan. Jos vaan yhtään on motivaatiota liikkumaan.

      Poista

Lähetä kommentti