Minua ei ärsytä nämä työn välttelijät sitten yhtään

Viime aikoina on ollut kiivasta keskustelua ns. ideologisista työttömistä, jotka eivät halua mennä töihin. He ovat mieluummin valinneet elää yhteiskunnan tarjoamalla minimitoimeentulotuella. Ilmiö on herättänyt presidenttiä myöten kansalaisissa kiihkoa. Presidentti ilmaisi kielteisen kantansa ilmiöön sanomalla olevansa samaa mieltä kuin "jokainen tervejärkinen Suomen kansalainen", eli käytännössä tuomitsevansa ilmiön.

Itse en ole sitten näitä tervejärkisiä kansalaisia ollenkaan. Minusta on hyvä vaan, että jos kerran tässä maassa on laumoittain työhaluisia työttömiä, jotka ei pääse töihin, niin edes pieni osa ihmisistä luopuu vapaaehtoisesti työpaikkakilpailusta. Olisi sekin nyt hullua, että jos saataisiin jollain tapaa kiristettyä lehdissä esiintyneiden 30-40 v työhaluttomien nuorten miesten tapaiset hakemaan ja vastaanottamaan työtä, mutta samalla nämä veisivät työpaikkoja ihmisiltä jotka oikeasti haluavat tehdä työtä. Työttömiä, yhteiskunnan varoilla elätettäviä olisi edelleen yhtä paljon kuin ennenkin, koska kaikille ei riitä kumminkaan töitä, mutta inhimillisen kärsimyksen määrä olisi suurempi kuin silloin, jos työhaluiselle annetaan työ ja työhaluton saa rauhassa köyhäillä tuilla kotonaan.

En usko että nykykäytännössä on sitä vaaraa, että merkittävä osa ihmisistä alkaisi ideologisesti työttömiksi. Ei useimmat meistä haluaisi elää pienen pienellä peruspäivärahalla ja asumistuella. Ainakin itsestäni se tuntuisi aika ankealta elämältä, johon toki varmaan pakon edessä sopeutuisi mutta jos on vaihtoehtojakin niin ei kiitos. Moni ihminen myös tuntee työssään tekevänsä jotain tarpeellista ja siksikin haluaa tehdä töitä. Itselläni sisäinen moraalitaju estää heittäytymästä muiden elätiksi niin kauan kuin pystyn huolehtimaan omasta elatuksestani itse.

Mutta niin, jos minä olisin työtön niin toivoisin että noita ideologisesti työttömiä olisi niin paljon, että työnantajat ottaisivat minut yli-ikäisenkin johonkin töihin vielä.

Automatisaatiokehitys ja työmoraali vievät eri suuntiin

Outoa tässä on myös se, että samaan aikaan kun robotit ja automatiikka kehittyy ja korvaa yhä suuremman osan ihmistyöstä, niin juuri nyt takerrutaan perinteiseen työn etiikkaan näin kovasti.  Itse olen sillä kannalla, että kehitys pois ihmistyöstä olisi toivottavaa ja tuettavaa. Kyllä minulle vaan kävisi, että eläisin koneiden tuottaman työn vauraudella, ja keskittyisin mukaviin pikku projekteihin joilla ei olisi mitään painetta tuottaa mitään järkevää. Tiedä millainen taiteiden ja tieteiden renessanssi siitä vielä tulisi, kun pitkästä aikaa olisi "Ateenan vapaiden miesten" kaltainen suuri joukko ihmisiä jotka voisivat pohtia asioita vain pohtimisen ilosta, vailla elatuksen murhetta. Kuten tänään Hesarissa ollessa työn murrosta käsitelleessä artikkelissa sanottiin:

ENTÄ jos työ loppuu? 

MIT:n tutkijat Erik Brynjolfsson ja Andrew McAfee ovat kuuluisissa teoksissaan Race Against The Machine (2011) ja The Second Machine Age(2014) esitelleet ajatusta, että koneet tunkeutuvat entistä enemmän ihmisen tontille. 

Kun tietokone kykenee ihmismäiseen työhön, tarve ihmisten työlle vähenee dramaattisesti. Autorin teoria O-renkaasta voisi joutaa roskakoriin. 

Pohjola ei ole ajatuksesta huolissaan. Jos kone todella syrjäyttäisi ihmistyön, se tarkoittaisi, että talouskasvulla ei olisi mitään rajoja. 

”Se olisi hieno juttu. Ei tarvitsisi enää tehdä töitä. Kaikki tulot menisivät robottien, luonnonvarojen ja muun pääoman omistajille. Voisimme iskeä omistavalle luokalle 70 prosentin tuloveron ja vetäytyä kansalaispalkalle.” 

”Mutta perinteinen ekonomistin näkemys on, ettei tällaista kehitystä tapahdu. Valitettavasti”, Pohjola lisää. 

Ja meikäläinen toivoo, että perinteinen ekonomisti on väärässä!

Kommentit

  1. Tuossa ajatuksessa on se heikkous, että nuo ideologisesti työttömät tuskin pystyisivät tekemään IT-konsultin hyvinpalkattuja hommia. Käytännössä he saavat samat tulot kuin pienipalkkaisessa työssä raatavat ihmiset, jotka myös kustantavat verotuloillaan tämän laiskottelun.
    Mielestäni perustulokokeilu kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta, siinä kaikki saavat saman verran, mutta töitä tekemällä saat vielä lisää. Siinä olisi paljon helpompi osallistua pieniin projekteihin, osa- tai määräaikaistöihin ilman pelkoa tukien menettämisestä. Se on myös mielekkäämpää ihmisille, kun on muutakin tekemistä kuin kaljan kittaaminen kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinmuotoinen perustulo on minusta ehdottomasti kannatettava, ja se olisi myös valmistautumista siihen, jos kehitys menee ajan kanssa siihen suuntaan, että yhä harvempi tekee ansiotyötä koneiden hoitaessa suuren osan siitä.

      Sitä ongelmaa perustulo ei kuitenkaan välttämättä ratkaise, että täysin tuloton voi saada yhtä paljon rahallisia etuuksia kuin esim. osa-aikainen myyjä. Suomi kun kuitenkin on hyvinvointivaltio, jossa ketään ei saa, eikä toivottavasti tulevaisuudessakaan saa, jättää viluun tai nälkään kuolemaan perustuslain mukaan. Ainakaan tämän viimeisimmän perustulokokeilun suuruinen perustulo taas ei pysty ilman lisätukia tarjoamaan elinmahdollisuuksia niille, joilla ei ole muita tuloja. Niinpä on pakko maksaa esim. asumistukia ja mahdollisesti harkinnanvaraisia sosiaalitukia täysin tulottomille perustulon saajille. Mikä voi hyvinkin johtaa siihen että nämä täysin tulottomat käytännössä elävät yhtä hyvin taloudellisesti kuin pienituloisimmat joilta tuet laskee tai loppuu tulojen myötä. Myös sitä perustuloa on tarkoitus verottaa sitä mukaa kun sen päälle tulee tuloja.

      Ymmärrän tavallaan sen että koetaan epäoikeudenmukaiseksi että toinen elää yhtä hyvin laiskotellen ja toinen tehden työtä. Mutta kun nyt fakta on että kaikille ei ole mielekästä työtä olemassa, niin joidenkin on joka tapauksessa pakko elää yhteiskunnan tuilla. Ja niiden on pakko olla sen suuruiset että niillä pysyy hengissä. Mikä sitten olisi ihmisten oikeustajua tyydyttävä vaihtoehto nykykäytännölle? Työn palkkojen nostaminen toki, mutta siihen en usko että nykyisessä kovassa arvoilmapiirissä ja kilpailussa päästään. Muut vaihtoehdot tuppaavat olemaan lähinnä rangaistusluontoisia ihmisoikeusloukkauksia osaa väestöä kohtaan, kuten pakko- tai orjatyö tai tukien pienentäminen niin pieniksi että osa kuolee asunnottomana viluun, lääkkeiden puutteeseen tms.

      Poista
  2. Ehkä ongelman voisi ratkaista niin että valtio velvoitettaisiin tarjoamaan jotain siivous- avustus-
    tms töitä minimipalkalla kaikille.. Tämä siis perustulon lisäksi. Silloin kenenkään ei olisi pakko kuolla nälkään ja kaikki voisivat valita paljonko sitä valtion tarjoamaa duunia haluaa tehdä jotta saa tarpaaksi tuloja perustulon lisäksi. Itse olen juurikin näitä ns paskaduuneja pienellä palkalla painanut duunari ja kieltämättä kolahtaa korvaan pahasti että osa saisi vain vapaasti elellä vapaaherran elämää toisten tienaamilla verotuloilla, ilman minkäänlaista velvoitetta tai pyrkimystä osallistumiseen ja itsensä elättämiseen. Suomessa nykyään verojen jälkeen minimipalkasta jää tuskin enempää käteen kuin tuilla elämällä. Ja se työtä tekevä uhraa kuitenkin elämänsä korvaamattomia tunteja ja vuosia maksaakseen osansa veroina yhteiskunnalle. Sekään ei ihan mene mun oikeustajuntaani. Eli perustulo ja valtio velvoitettu tarjoamaan jokaiselle jonkinlaista osa-aikatyötä yksilön jaksamisen ja työkyvyn mukaan minimipalkalla sen lisäksi. Se myös motivoisi hakemaan parempia duuneja aktiivisesti ja nekin jotka eivät jaksa nyky-yhteiskunnan kokopäivätyöelämässä, voisivat tulla toimeen osa-aikaisella työllä ja perustulolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voisi olla ihan ok jos tosiaan ne lisätyöt olisi vapaaehtoisia. Tosin tämäkin johtaisi taas tavanomaisten palkkatyösuhteiden vähentymiseen, kun osa töistä hoidettaisiin näillä työttömillä osa-aikatyöläisillä. Mutta kun heille sentään tarvitsisi maksaakin jotain, niin parempi kuin nämä orjatyöt ilman palkkaa.

      Tosin lieneekö valtiolla varaa siihen, että minimitoimeentulovelvoitteen täyttävän perustulon lisäksi maksettaisiin suurelle joukolle palkkoja noista lisätöistä.

      Poista
  3. Eli ihmisille ei jäisi muuta tekemistä kun kuluttaa.. maapallon tuho olisi vielä nopeampi kuin nyt. Ei muakaan ärsytä, jos ei halua tehdä töitä (paitsi jotkut, jotka ovat ensimmäisenä kuitenkin poimimassa rusinat pullasta). Tästä aiasta ei pitäisi puhua erillisenä palkoista. Kuka lähtee markettiin hyllyttäjäkis palkalla, jolla ei elä kukaan. Eli odotetaan joidenkin tekevän työtä yrittäjien hyväksi suunnilleen ilmaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä se minustakin on se pääongelma: liian alhaiset palkat ns. pienipalkkatöissä elinkustannuksiin nähden. Joo, toimeentulotuet + asumistuki voi tarjota yhtä hyvän toimeentulon kuin pienipalkkatyö, mutta onko se sitten systeemin ongelma, että joidenkin palkat on niin pieniä, että juuri ja juuri kilpailevat minimitoimeentulon kanssa? Eikö palkat ole liian pieniä?

      Sehän tuossakin on kun aina sanotaan että siellä te-keskuksen sivuilla on auki kasapäin työpaikkoja. Joo on, puhelinmyyntiä ja kaikenlaista osa-aikaista jolla ihminen ei elä. En tiedä voiko sellaista edes oikein työksi kutsua. Se kansalaispalkka tosin auttaisi siinä että tuollaistakin voisi helpommin tehdä.

      Itse en usko muuten että ihmiset alkaisivat hulluna kuluttaa, jos vapaa-aikaa olisi enemmän. Ehkä olen tässä väärässä tosin, kun kuvittelen että suurikin osa olisi kuten minä itse, joka olen aika kyllästynyt turhaan kuluttamiseen ja päinvastoin haluaisin yksinkertaistaa elämääni. Pieni mummonmökki maalla, vähän pienviljelyä, jokunen kana ja kukko, sellaisesta elämästä haaveilisin.

      Poista
  4. Tästä asiasta varmaan sais vaikka kokonaisen kirjan verran tekstiä. Mua asiassa kismittää, erityisesti, työantajien rooli työelämässä..eikö myös työnantajia, joilla olisi taloudellisia resursseja, voisi myös velvoittaa palkkaamaan väkeä nykyistä enemmän? Jos on varaa maksaa johtajalle puoli miltsiä kuukaudessa niin luulis olevan varaa pariin duunariinkin. Ja yksi pointti, josta täällä myös jo sivuttiinin, on palkan määrä, palkankorotukset pitäis nyt olla kiiruusti tulossa. Monta vuotta on kitkuteltu nolla sopimuksilla ja kaiken maailman kikyillä ja mitä hyvää siitä on seurannut..jos duunari saa enemmän palkkaa se myös maksaa enemmän veroja ja valtion ja kuntien kassavajeet hellittää, kun nyt nää kehvelit (=suuryritysten johtajat) tekevät kaikenlaisia verosuunnitteluja (=laillista kikkailua ), jotta suomeen ei jäisi verottajalle mitään tai vain hyvin vähän, mikä on paitsi moraalitonta, myös tyhmää valtiota kohtaan, kun aika moni ytitys täällä kuitenkin on jossain määrin valtion tukien varassa tms. Kansalaispalkka asiana on tulevaisuutta, totuus on niinkuin kirjoititkin, että tulevaisuudessa automatisaation edelleen vallatessa yhä useamman alan, töitä ei riitä kaikille. Kansalaipalkan määrän vaan pitäisi olla sen verran suuri että tuo lisätukien maksaminen vois jäädä historiaan, asumisen hintaa pitäisi saada erityisesti laskettua, jolloin esim asumituet vois jäädä pois. nää on kinkkisiä kysymyksiä, kokonaisuutena ajatellen suomi edelleen on kyllä niin vauras maa, ettäei pitäisiolla mitenkään vaikeeta hoitaa näitä asioita, mutta politiikassa jossa näitä asioita hoidetaan, on vain vähän niitä jotka oikeasti haluavat ajatella jamyös toimia solidaarisesti, empaattisesti ja lähimmäisen rakkauden arvoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työnantajia ei voi nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä velvoittaa tekemään ilmeisesti mitään, ei edes noudattaamaan Suomen lakia. Esim. oma rakas työnantajani pisti isot rekrykampanjat pystyyn isojen yt:iden perään heti, vaikka laki sanoo että 9 kk yt:istä on takaisinottovelvoite vanhoille työntekijöille.

      Ja mitä sillä rekrykampanjalla tehtiin: palkattiin nuoria pois potkittujen kokeneiden tilalle, koska nuoret on halvempia. Millään muulla ei enää ole mitään väliä kuin voitoilla ja rahalla näissä pörssiyrityksissä. Meilläkin on kovasti kehotettu ostamaan työnantajan osakkeita mutta minähän en osa, en halua olla moraalittomana pitämäni puljun omistajia sentään, vaikka töissä voin käydäkin ja nostaa palkan (kun ei ne muutkaan alan firmat parempia juuri ole).

      Tuo asumisen hinta on tosiaan iso ongelma varsinkin pääkaupunkiseudulla. Pakko ihmisten on jossain asua, tuilla eläjienkin, ja kun kohtuuhintaisia asuntoja ei ole niin on maksettava isojakin asumistukia (usein surkean pienistä luukuista).

      Poista

Lähetä kommentti