Kuulumisia pitkästä aikaa

Ensimmäisenä hyvät uutiset blogin aiheeseen liittyen: en ole ollut keskikalja- ja ahmintamättödieetillä viime kirjoituksesta asti, kuten joskus kun olen ollut pidemmän aikaa kirjoittamatta on asia ollut. Paino on pudonnut niin, että maanantaina se oli 85,5 kiloa. On tässä ollut välillä muutama kilon takaisin lihomisiakin, kuten kesälomalla, mutta pääosin suunta alaspäin. 80 kg on minulla nyt tavoite, sen jälkeen pyrin vakiinnuttamaan painon siihen enkä ainakaan toistaiseksi yritä laihtua lisää. 

Olen onnistunut laihtumaan, koska olen opetellut sietämään a) tylsän makuista ruokaa ja b) nälkää ja epämukavuutta. Aina ennen minulla oli monesta asiasta mielipide: "liian ankeaa, ei käy", esim. ajatuskaan wokkiruoasta ilman riisiä tai nuudelia oli ei käy, tai vaaleasta leivästä luopuminen, tai alkoholittomuus. No, nyt olen syönyt lomaa lukuunottamatta jo kuukausia varsin vähähiilihydraattisesti ja useimmiten samaa tylsää arkiruokaa, niin että opin että ruoka on vain polttoainetta, ei muuta. Aamulla smoothieta, päivällä wokkia, illalla jotain keittoa tai salaattia. Siinä se. Tylsää, mutta nopeaa laittaa ja kalorit jää sopivan alas. Nälkä on välillä ja palelee, mutta enää en pidä sitä merkkinä että täytyy löysätä tai jopa repsahtaa, vaan hyväksyn sen osaksi painonpudotusta. Sanon itselleni: "ei siihen kuole, ja se menee ohi". Alkoholia en uskalla ottaa ollenkaan, koska se on omiaan heikentämään itsekontrollia ja laukaisemaan repsahduksia. 

Tällä kertaa tuntuu myös laihtuessa ekaa kertaa käyvän se, että jää ryppyistä tyhjää nahkaa. Edes Cambridge-kuurilla ei tullut, mutta kai se on kun ikää tulee lisää, ja kudokset on jo monta kertaa venyneet uudestaan, niin enää ei palaudu. Entinen pysty pömppövatsa on valahtanut ryppyiseksi pussiksi alavatsalle, ja leukaperän pulleat hamsteripussit on muuttumassa hyvää vauhtia vanhan ihmisen heltoiksi. Muutenkin naama muuttunut vanhan ihmisen naamaksi: silmät uponneet syvälle päähän ja piirteet valahtaneet. Mutta enpä enää nuori olekaan joten eipä tuo mitään. Eikä haittaa enää niin paljon, että mitään leikkauksia miettisin asian takia.

Koronaerakkoilua

Elän yksin asuvana vanhanapiikana muutenkin aika erakkomaisesti, mutta koronan myötä tämä on
mennyt ihan omiin sfääreihinsä. Ja nautin siitä valtavasti! Käyn kerran viikossa kaupassa, työt on etänä, joskus vähän kävelemässä ulkona ja siinä se. Ei minua tuo koko korona edes itsessään juurikaan kiinnosta, enkä peseskele käsiä tai käytä maskia, mutta onpahan sekin hyvä tekosyy omistautua erakkoluonteensa vaalimiselle ja samalla ainakin välttää saamasta tautia tai tartuttamasta ihmisiä kun ei niitä missään juuri edes näe. 

Ulkoasu alkaa olla kyllä melko metsänpeikkomainen. Ei tule juuri esim. hiuksia kammattua, mutta leikkautinkin tukan lyhyeksi että on kätevä etäillessä. Pieruverkkarit ja joku kulahtanut paita on vakioasu, ja samaa voi tietty käyttää viikon pesemättä. Meillä ei etäpalavereissa onneksi ole tapana pitää kameroita päällä :D Kätevää kun tässä laihtuu, niin eipä tarvi ostaa välikoon vaatteitakaan, kun voi olla niin kauan kuin etätyö jatkuu missä vaan rytkyissä.

Työelämä nyt on sitä itseään kuten aina

YT:t oli taas, tällä kertaa koronan takia, mutta ei osunut arpa meikäläiseen. Tunnelmat oli vähän niin, että toisaalta olisi mukava "joutua" pois, mutta toisaalta 46-vuotiaana en ainakaan omalta alalta todennäköisesti löytäisi enää mitään työtä, ja kyllähän se ajatus joko työttömyydestä eläkeikään asti tai pienipalkkaisista pätkäduuneista vähän kyrsisi, joten ehkä parempi näin kumminkin. Siihen alkaa olla jo sitä paitsi niin tottunut että on aina kauhea hätä ja kiire ettei sitä jaksa enää edes stressata kuten joskus nuorempana. Huvittaa vaan ekstroverttien harmittelu kun ei päästä konttorille ja viettämään ties mitä firman juhlia, kun itselle tämä pyjamassa etätyön teko yksin rauhassa on ihan parhautta :D

Kommentit

  1. Hieno homma! Oivalluksesi tuntuvat paljolti samoilta, millä itsekin menen elämässä eteenpäin (paino kolmatta vuotta siinä 80:n pintaan, sitä ennen 10+ vuotta sairaaloisissa lukemissa). Tylsä ruoka ja nälkä arkena on ihan ok. Viikonloppuna vähän rennommmin, paino sanalla vähän. Alkoholia ei ollenkaan, koska se on tie vaan hallitsemattomaan syömiseen muiden ongelmien lisäksi. Olen tosi iloinen puolestasi!

    VastaaPoista
  2. Olipas ihana lukea kuulumisiasi! Ja onnittelut ihan huikeasta painonpudotuksesta! Keep it up, girl! <3

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että menee mukavasti! Meillä on teams-kokouksissa kamerat päällä, eli yläosa on asiallinen ja alaosassa pieruverkkarit.

    VastaaPoista
  4. En meinannut uskoa silmiä kun lempiblogi oli päivittynyt! Olipa hauska lukea kuulumisia. Me ollaan täällä jotain satunnaisia lukijoita sinulle mutta me tietty ollaan opittu tuntemaan sinun blogipersoona ja kyllähän hauskaa tekstiäsi on tullut kaivattua.

    Muistan että joskus mainitsit pitäväsi etätyöstä, nyt on ainakin työskentelyrauha eikä mitään meluisia avotoimistoja. Itsekin olen revetä liitoksistani ilosta kun työt siirtyneet etätyöksi. Ei enää työmatkoja eikä työasujen miettimistä ja naaman laittamista. Tämä se on elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itselleni se on ihan käsittämätöntä että joillekin se työkaverien seura on nin tärkeää, että siitä hintana ottaa sen että aikaa kuluu työmatkoihin ja täytyy laittautua (ja herätä liian aikaisin) aamuisin.

      Poista
  5. Kiva että sinusta kuuluu jälleen!

    VastaaPoista
  6. Mukava kuulla sinusta ja siellä näyttää menevän hyvin 😊

    VastaaPoista
  7. Hei, minä löysin sivuillesi 21 day fix sivun kautta. Olit hankkinut rasioita. En löytänyt kommentteja siitä, oliko niistä hyötyä.
    On kiva lukea mutkatonta tekstiäsi. Minä jäin juuri eläkkeelle. Huolena on, poikkeanko ulkoilmaan enää lainkaan kun ei ole pakko. Kevään ja kesän etätöiden myötä painoa tuli rutkasti. En tiedä jos niin tarmolla jaksaisin laihduttaa, mutta vähän nyt mietin mistä se liika koostuu.
    Mukavaa syksyä sinulle! Ps. Miten tämän blogin voi laittaa seurattavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne rasiat toimii, kun laskee sillä kännykkäsovelluksella, paljonko oman painoinen saa niitä syödä. Itse vaan tapani mukaan kyllästyin jatkuvaan mittaamiseen ja liian tarkkoihin säännöksiin siitä mitä saa syödä ja kuinka paljon, joten lopetin. Mutta niin kauan kuin noudatin, paino kyllä putosi hyvin eikä ollut nälkäkään.

      Poista
  8. Hei, Hienoa kuulla kuulumisia. Olin jo aikaisemmin täällä kurkkimassa josko jotakin viestiä olisi. Aloin jopa huolestua.Niin samaa mieltä tuosta etäilystä. Nautin täysin.

    VastaaPoista
  9. Hienoa kuulla että sulla menee noin hyvin! :) tuli mieleeni että tämän onnistumisen takana voisi olla se, että olet saanut elää itsellesi mieluisaa elämää viime aikoina. Ihminen pyrkii luonnostaan tasapainoon.

    VastaaPoista
  10. Moikka pitkästä aikaa. Minua harmittaa, kun kaikki moittii. Yritän kuitenkin kestää ja kaikkea hyvää sulle.

    VastaaPoista
  11. Hei!

    Löysin loppuraporttisi Method Putkiston 30 päivän teho-ohjelmasta, jonka olit kirjoittanut vuonna 2013. Ohjelma on edelleen meidän suosikki ja olemme uudistaneet sen digimuotoon. Haluaisimme olla aiheen tiimoilta sinuun yhteydessä. Voisitko laittaa viestiä toimisto@methodputkisto.com tai mitä kautta tavoittaisimme sinut?

    Ystävällisin terveisin,
    Helka Method Putkistosta

    VastaaPoista
  12. Kiva kuulla susta välillä ja vielä että saat etäillä ja erakoitua. Hyvää jatkoa! mk

    VastaaPoista
  13. Etätyö on ollut aivan syvältä. Irtisanouduin kun kroppakin alkoi kotona könöttäessä hajoilemaan. Meilläkin jatkuvat yt:t niin en vaan enää jaksanut. Nyt nautin elämästä ja joulun jälkeen aloitan tipattoman. Tai sitten en. Hyvää joulua sinulle, ja tsemppiä pudotukseen.

    VastaaPoista
  14. Hyvää Joulua! Toivottavasti kaikki hyvin

    VastaaPoista
  15. Osuin vahingossa blogiisi kun etsin ravitsemus tietoa.. Tuli joku elokuu 2017 blogisi esille.

    Siinä mainitsit että alat 2 eri dietille samaan aikaan... Ranskattaret + kalorien laskenta.

    Ihan vain uteliaisuudesta... Miten meni? 3,5 vuotta aikaa... Näin myöhempiä postauksia missä itsekin ihmettelit kuinka jaksat vieläkin yrittää laihduttaa. Lähinnä siis olisi kiva kuulla oletko nykyään leveämpi/ itseesi tyytyväinen kuin esim. 2017 vuonna?

    VastaaPoista
  16. Piti laittaa Keveämpi ei leveämpi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä sitä nimenomaan Leveämpään suuntaan on pääosin valitettavaasti menty, vaikka välillä laihdutustempauksia on ollutkin... Mulla on vähän niin että olen laihtunut kyllä ihan millä tahansa menetelmällä mitä olen yrittänyt, mutta se ettei repsahtaisi ja söisi kaikkea pudotettua painoa korkojen kanssa takaisin jossain vaiheessa on jotain mitä en ole oppinut.

      Poista

Lähetä kommentti