93 kiloa mittarissa jouluun + pohdintaa kulutushysteriasta

Yllättäen viime kirjoituksen jälkeen paino laskenut pari kiloa, varmaan siksi että olen unohdellut kiireeltäni esim. töissä usein kokonaan lounaan syömisen, kahvia vaan lisää koneeseen.

Joulunpyhiksi lähden tässä vanhempien luokse, mikä luultavasti tietää stressiä. En aio ottaa 21 Day Fix rasioita mukaan. Äitini tästä tulee varmasti riemastumaan, kun hänelle maailman kauhein asia on että minä olen läski, ja varmasti tulee valtava valitus siitä että en noudata dieettiäni. Siihen todennäköisesti minä reagoin ahmimalla kaksin käsin konvehteja, joulutorttuja sun muuta tarjolla olevaa hyvää. Joten kovin suuret odotukset ei ole että joulunpyhinä paino ei nousisi. Mutta ei se nyt parissa päivässä onneksi voi kilokaupalla noustakaan.

Kulutushysteria

Joulunaikahan on usein sitä, että täytyy ostaa lahjoja, erilaisia rihkamakoristeita ja ties mitä. En ole koskaan tätä ihmeemmin kyseenalaistanut, ja edelleen olen sitä mieltä ettei se joulu niin suuri ongelma nyt ole. 

Sen sijaan yleisemmin asiaan herätteli Hesarissa ollut erinomainen artikkeli, jossa käsiteltiin kasvatustieteen professori Veli-Matti Värrin ajatuksia. Hän on kirjoittanut asiasta kirjan "Kasvatus ekokriisin aikakaudella", joka varmasti päätyy omalle lukulistalleni ennemmin tai myöhemmin. 

Tässä näytettä ajatuksista joita kirja esittää:

Nykyisessä elämäntavassamme alkukantainen halu on Värrin mukaan kohdistunut kuluttamiseen, koska se takaa nopean annoksen nautintoa. Pahaan mieleen auttaa jäätelö tai uusi paita. Hyvää mieltä juhlitaan sitäkin usein ostamalla.

Tästä päästään Värrin varsinaiseen väitteeseen: Meno ei muutu, koska lapset sosiaalistetaan kotona ja koulussa jatkuvan kulutuksen ja kulutusmahdollisuuksia ylläpitävän talouskasvun logiikkaan.

Värrin mukaan tämä ”sosiaalistuminen” tapahtuu huomaamatta, sillä yhteiskunnan vallitsevat arvot ovat sen jäsenille itsestäänselvyyksiä. Lapset oppivat, että kunnon kansalainen valmistuu nopeasti työelämään, etenee urallaan ja tienaa ammatissaan hyvin, jotta voi kuluttaa kuten haluaa.

Itse tiedostan nielleeni jo lapsesta asti tällaisen ideologian karvoineen päineen. Työn ei esimerkiksi tarvitse olla mitenkään mukavaa, vaan pitää pyrkiä hommiin joista tulee hyvin rahaa, koska sitten saa vastapainoksi nautintoja erilaisesta kuluttamisesta. Talouskasvun siunauksellisuus ja taantumien kirous oli itselleni itsestäänselvää yli kolmikymppiseksi, minkä jälkeen sentään välillä päähän pälkähti ajatus, että ei kai nyt oikeasti kasvu voi olla rajatonta rajallisen kokoisella planeetalla, huonostihan siinä käy.

Sitten kun olen lukenut tuon Värrin kirjan, osaan sanoa tarkemmin, mutta näin äkkipäätään voisi ajatella, että tälla automaattisella sosiaalistamisella tunteiden säätelyyn kuluttamisella saattaa olla yhteyttä myös meitä monia riivaavaan ongelmaan syödä tai juoda tunteiden säätelemiseksi, mikä taas johtaa lihavuuteen ja terveysongelmiin.

Vaikea edes kuvitella, millainen esim. minä olisin jos minuun olisi iskostettu pienenä ihan erilaiset arvot kuin juuri nuo että suorita opinnot nopeasti, mene töihin, pyri olemaan ammatissasi hyvä, jos pytyttää stressi tms niin lohduta itseäsi sillä että palkka on hyvä ja pääset halutessasi vaikka toiselle puolen maapalloa rentoutumaan vastapainoksi... 

Lisää Värriltä:

”Olen huolissani siitä, että kouluissa opetettavia taitoja yritetään yhä enemmän muokata vain työelämän tarpeisiin, mutta nykytyöelämän ehdot määrittelevät globaalit suuryritykset ja sijoittajat. Kulutuskulttuurissa lapset kasvavat haluamaan itsensä kehittämistä, uusia elämyksiä ja uusia tavaroita edistyksen merkkinä”, Värri sanoo.

Kouluissa kyllä puhutaan lapsille ilmastonmuutoksesta, ympäristönsuojelusta ja kierrättämisestä. Värrin mukaan tämä on pelkkää kosmetiikkaa niin kauan kuin maailmaa koskevat perususkomukset eivät muutu. Näitä uskomuksia Värri nimeää kaksi. Ensimmäinen on ihmiskeskeinen suhde luontoon. Ihmiskunta ajattelee omistavansa puut, meret, vuoret, mineraalit ja eläimet. Niitä käytetään surutta kulutushyödykkeiden lähteenä... Toinen ongelmallinen uskomus on Värrin mukaan usko pelastavaan teknologiaan."

Tämä on vielä rankempaa kamaa, kun jopa itsensä kehittäminen ja uudet elämykset laitetaan huolestuttavaan ryhmään. Yleensähän näitä tarjoitaan kyseenalaistamattoman positiiviksiksi asioiksi tavaran kuluttamisen tilalle. Mutta voi hyvinkin olla totta, että jatkuva tunne siitä että oma oleminen ja elämä sinällään ei riitä, että itseäkin pitää jatkuvasti jotenkin kehittää ja parantaa, lisää lopulta psyykkistä pahoinvointia.

Mutta nyt: Hyvää joulua kaikille! :)