Vuosi 2017 loppuu ja uusi alkaa

Näin uuden vuoden aattona väkisinkin miettii miten vanha loppuva vuosi on mennyt. Tämän blogin aiheen eli laihduttamisen suhteen ei kyllä yhtään hyvin. Enää on ollut heikkoja tempoiluja yrittää laihtua ja terveellistää elämäntapoja, mutta ne on lähteneet käyntiinkin jo sillä masentuneella asenteella, että pakko kai sitä on yrittää, vaikka yhtään en usko että onnistuu, kun ei ole koskaan ennenkään onnistunut.

Muuten elämä on ollut kyllä tasaista ja hyvää. Sellaista rauhallista keski-ikäisen elämää, jossa ei enää kaipaa mitään isoja tavoitteita eikä uusia juttuja, mutta arki pyörii mukavasti totuttuun tahtiin ja olo on pääosin rauhallinen ja jopa onnellinen. Henkisesti olen rauhoittunut viimeisen parin vuoden aikana valtavasti, en esim. enää juurikaan angstaa siitä millainen olen, en ulkonäöstäni enkä luonteestani. Olen mikä olen enkä muuta voi, joten mitäpä se murehtimalla paranisi. Ja kun on 43-vuotiaaksi asti pärjätty näin, niin pärjätään jatkossakin.

Uusi vuosi alkaa

Uudelle vuodelle en viitsi asettaa mitään isompia tavoitteita, koska onhan se jo ennenkin nähty ett mitä niille AINA käy. Olisi jo väsynyt vitsi jos meikäläinen laittaisi tänne jonkun kilotavoitteen joista aion päästä eroon vuoden 2018 aikana, tai aloittaisi jonkun uuden dieetin. 

Korkeintaan jonkunlainen hyvin muotoilematon tavoite elintapojen kohtuullistamisesta on: alkoholin käyttöä pitäisi kohtuullistaa, unen määrää olisi hyvä saada edes vähän ylöspäin arkipäivien 3 h 45 min keskiarvosta, ja pitäisi opetella sietämään stressiä ilman että menee ihan hirvittäville paniikkikierroksille joiden aikana ei pysty edes nukkumaan. On se nyt kumma kun ei tähän ikään mennessä ole oppinut sitä että ei ne mun elämän stressin aiheet niin suuria oikeasti ole ja aina on mennyt stressikaudet ohi - aina niistä on selvitty ja selvitään nytkin. Mutta ei, aina kun tulee pienikin haaste tai vastoinkäyminen, meikäläisen pää heittää katastrofivaihteen päälle ja sitten sitä lääkitään alkoholilla, makealla, levottomalla hääräämisellä yökaudetkin jne. 

Mutta eiköhän tästä ole tulossa ihan ookoo vuosi, niin kuin oli edellinenkin. Hyvää uutta vuotta 2018 kaikille lukijoille, jotka ovat jaksaneet seurata epätoivoisia painonhallintayrityksiäni, jotka ovat kaukana inspiroivasta menestystarinasta!


Kommentit

  1. Menköön uusi vuosi ja tulkoon uusi! Ihan hyviä tavoitteita, että stressaa vähemmän ja nukkuu enemmän. Ihanan kuvan löysit tuohon.

    Olkoon vuotesi hyvä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis menköön vanha vuosi...tarkoitin tietenkin.

      Poista
    2. Kiitos toivotuksista :) Hyvää vuotta 2018 myös sinulle.

      Poista
  2. Mä aion asettaa kilotavoitteen, mutta vaatimattoman. Kolme kiloa. Ihan vaan jotta tuntuista hyvältä sitten kun sen saavuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä kilotavoitteen saavuttamiseen! Kyllä tässä oman toivottoman kilotaistelun ohella on havainnut että mikä tahansa pienikin kilomäärä alaspäin on tosi hieno juttu varsinkin jos sen saa pysymään pois. Sen sijaan ne tyyliin mun Cambridge että 20 kg alas kamalia oloja kärsien, ja sen jälkeen 30 kg pikavauhtia paino ylös niin että ihokin repeilee raskausarville, ei ole yhtään niin hyvä kuin pysyvästi pois 3 kg.

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta 2018 Plussis <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos vuoden 2017 kirjoituksistasi ja oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

    Itselleni blogisi tärkeys ja inspiroivuus on sen rehellisyydessä! Siitä saa voimaa katsoa myös omia tekemisiä tai tekemättä jättämisiä (painotaistelut mukaan luettuna) ja ajatuksia suoraan, ilman paremmaksi selittelyjä. Ja se on aika kestävä pohja monelle asialle.

    Iloa ja tasapainoa vuodelle 2018 (ja enemmän unta :-))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen myös sinulle! Mä olen jossain määrin joo inhorehellinen, joskus olen miettinyt että onkohan mulla se Aspergerin syndrooma kun monessa kohtaa olen sen tyyppinen, esim. juuri tuossa rehellisyyspakkomielteessä, samoin siinä etten oikein ymmärrä muita ihmisiä eikä ne minua.

      Poista
  5. Ihanaa uutta vuotta PP. :)

    Oletko koskaan ajatellut käydä hypnoosissa? Siitä saadaan apua monenlaiseen asiaan, myös omiin ajatuksiin syömisestä. Mitä alitajunta edellä, sitä tajunta perässä tai miten sitä sanois? Ite olen lopettanut hypnoosilla aikoinaan tupakoinnin ja syömisen järkevöittämiseenkin olen saanut sillä apua. Ei paljon ota jos ei annakaan,kannattaa ainakin yrittää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa uutta vuotta sinulle myös! Hypnoosia kokeilin joskus aikanaan nuorempana erilaisiin jännitysoireisiin jotka haittasivat esim. esiintymistilanteissa työelämässä. Valitettavasti olen niin epäluuloinen ihminen, että en uskaltanut heittäytyä hypnoosiin, vaan pysyin koko ajan skarppina ja varovaisena. Toisaalta olisin halunnut hypnotisoitua ja saada apua, mutta toisaalta puolet mielestä sanoi että ei, en luota, olen varovainen ja pysyn "hereillä". Ei se oikein niin toiminut. Kävin jopa ihan tunnetulla suggestoterapeutilla Mikko Ihamuotilalla joka on kirjoittanut aiheesta kirjojakin joten tuskin on terapeutin vika vaan oman synnynnäisen villieläinmäisen säikkyyteni ja varovaisuuteni.

      Poista

Lähetä kommentti