Epäjouluinen fiilis

En ole lapsuuden jälkeen oikein jouluihmisiä ollut, ja taas on sama fiilis että ihan yksi ja sama koko joulu.

Töissä oli poikkeuksellisen kova viikko. Minut pistettiin auttamaan yhtä jumissa olevaa projektia, sillä kuvauksella että heillä olisi lähinnä joku yksittäinen tekninen ongelma jumikohtana, joka minun pitäisi ratkaista, ja sitten palaisin omiin projekteihini. No, siinä sitten paljastui että se projekti, huolimatta siitä että oli ollut viikkoja käynnissä, ei ollut edistynyt oikein lähtökuopistaan eikä toteuttajat olleet ilmeisesti kehdanneet pomolle kertoa etteivät vaan osaa saada sitä alkuun. Enkä minäkään ala semmoista toki toisista koodareista kantelemaan joten päätin että laitan niille pystyyn alusta asti kehityskelpoisen ympäristön ja sovellusarkkitehtuurin. Sen lisäksi minun täytyi tietysti tehdä omien projektien työt joten eilen olin ihan "aivot tiltissä"-tilassa. Tuli sitten nollattua stressiä ja "kiirehätäpaniikki"-kierroksia ryyppäämisellä ja nyt onkin ihan mukavan välinpitämätön olo.

Mutta joululta ei kyllä tunnu. Pitäisi tässä lähteä ajelemaan vanhempien luo joulunviettoon. Lahjat kävin hätäisesti ostamassa: äidille Gucci Bloom -hajuvettä lahjapakkauksessa, isälle klassisen näköisen tummansinisen kylpy/aamutakin ja veljelle Assassin's Creed Origins pelin. Mutta en ole tehnyt perinteistä joulusiivousta (=kämppäni on täynnä tyhjiä oluttölkkejä, energiajuomatölkkejä ja epämääräisiä käsittelemättömiä posti- ja paperipinoja) enkä valmistautunut muutenkaan mitenkään.

No, se on sentään hyvä että on pari vapaapäivää ensi viikolla, eli on siitä joulusta jotain hyötyä vaikka ei joulufiilistä olekaan sen kummemmin. Ja lihottua tulee vanhempien luona taas varmasti muutama kilo kun jouluruoka sentään maistuu.




Kommentit

  1. Osoititpa töissä taas tarpeellisuutesi.

    Ei joulufiilistä ole pakko tuntea. Kunhan nyt lepäilet muutaman päivän hyvällä omallatunnolla ja syöt äitisi laittamia ruokia.
    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tuli ainakin nukuttua, 12 tunnin yöunia. Ja tosiaan, syötyä taas konvehtia, täytekakkua ja ties mitä niin että nyt tuntuu että vatsanahka ratkeaa kokonaan :D

      Poista
  2. Mielestäni teit todella hienon teon: pelastit vähän epävarmojen ja ei niin onnistuniden koodareiden työn ja samalla joulun! Todella epäitsekästä ja toivottavasti sait siitä ilon tunteita, jos et saanut ko. henkilöiltä kiitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä niin sitä kiitosta odota, tosiaan tein lähinnä siksi että itsestä tuntuu mukavalta jos voi auttaa ja mieluiten vielä hiljaa taustalta, ilman että esimiehet tietävät tilanteesta mitään. Sain minä kyllä vähän kiitostakin siitä että oli "melko nopeaa ongelmanratkaisua" ;)

      Poista

Lähetä kommentti