Plussis alkaa yrittää liikkua: Personal Trainerille

Vasta nyt alkaa kovaan päähäni mennä perille se, että ihan oikeasti pitäisi tehdä jotain muutakin hyvinvointinsa eteen kuin yrittää ties kuinka monetta dieettiä. Monihan täällä on kommenteissa vahvasti suositellut liikuntaa, esim. kuntosalia, mutta minä olen aina ollut tiukkana: ei, minä inhoan liikuntaa, jo lapsena inhosin, olen jo hoikkana ollut kömpelö ja huono kaikessa liikunnassa. Enkä minä ainakaan kuntosalille ilkeä mennä, sinne nuorten ja kauniiden sekaan, enkä varsinkaan uimahalliin, puolialastomana kaljapötsiäni ja selkämakkaroitani esittelemään. Pitkistä kävelyistä taas iskee plantaarifaskiitti tai polvikivut kun on tuota elopainoa enemmän kuin hentorakenteisen naisen paikat kestää!

Mutta joo, olen kyllästynyt olemaan jo 45-vuotiaana ihan uskomattoman heikko ja vaivainen. Siihen etten saa solmittua kengännauhojakaan jos ei ole sopivaa koroketta, en pääse ilman tukea lattialta itse ylös, matka puolen kilometrin päässä olevaan K-kauppaan kävellen edes takaisin tuntuu kuin olisi vähintään puolimaratonin juossut. Viime aikoina on lisäksi vaivannut yläselkäkivut jotka säteilee rintapuolellekin ja ryhti muutenkin alkanut entistä enemmän muistuttaa sadun kyttyräselkäistä noita-akkaa.

Surffailin sitten netissä erilaisia kuntosaleja, personal trainereita jne. Suurin ongelmani oli, että minne/kenelle kehtaan mennä. Entä jos se tyyppi valmentaakin lähinnä jo valmiiksi timmejä ihmisiä kohti heidän urheilullisia tavoitteitaan eikä osaa yhtään ohjata kivulloista sairaalloisen ylipainoista (BMI:n mukaan olen tosiaan jo tätä tasoa) tätiä? Sieluni silmin näin jonkun nuoren hyvännäköisen pimun tiukoissa treenivaatteissaan yrittävän saada minut tekemään liikkeitä, joihin en unelmissanikaan pysty, ja itseni häpeämässä silmät päästäni.

No, löysin sitten palvelun (linkki) jossa PT:t ovat myös fysioterapeutteja eli terveydenhoidollisen koulutuksen saaneita, ja heidän sivuillaan myös mainostettiin että asiakkaina on mm. vanhuksia, ylipainoisia jne. Otin webbisivun lomakkeella yhteyttä toivoen että koko viesti häviää mustaan aukkoon eikä minun siis tarvitse ikinä alkaa liikkumaan ;) Mutta ei pahus, sieltäpä tänään soitettiin ja nyt on minulle sitten maanantaille klo 18 aika alkukartoitukseen ja etenemisen suunnitteluun. Hyvä puoli on, että koska minulla on erilaisia vaivojakin jo painoni takia niin pääsen aloittamaan fysioterapia-asiakkaana, ja se taas on halvempaa kuin pelkkä ei-terveydenhoidollinen PT-palvelu, koska fysioterapiapalvelu on ALV-vapaata.

Tiedän että minua tulee ankarasti ketuttamaan tämä homma, ottaen huomioon liikunnan inhoni ja sen että hoito tulee olemaan pääosin liikuntaa, sisältäen ainakin sitä salitreeniä. Mutta katsotaan nyt jos hommaan sopeutuisi, ja jos vaivaisen raihnainen vanhus -olo vähenisi, ja se vaikka motivoisi jatkamaan. Mutta kaikkeen minäkin ryhdyn, vanha akka...

Kommentit

  1. Oli tosi hauska huomata päivitys täällä. Kerro ihmeessä miten asia etenee.

    VastaaPoista
  2. Olin pudota tuolilta tästä uutisesta, mutta onnea ja tsemppiä sulle, Plussis, tähän vaiheeseen.

    Olen itse liikuntafani ja yrittänyt tyrkyttää sitä sinulle vuosien varrella - en enää pitkään aikaan, koska kannettu vesi ei kaivossa pysy. Ihmisen pitää itse saada inspis liikuntaan.

    Toivon todella, että saat kipinän ja vaivojasi vähemmäksi. Pienikin liikunta on parempi kuin ei mitään liikuntaa.

    Meillä täällä syvällä maaseudulla on meidän tosi kiva sali. Ei siellä ainakaan ketään tuijoteta ruumiinmallin eikä iän takia. Ja sinun ikäsi ei ole vielä yhtään mitään, muta on hyvä aika alkaa nyt estää suurempia haittoja.

    VastaaPoista
  3. Hieno homma. Tuosta uimahalliasiasta... päiväsaikaan siellä käy lähinnä vain meitä selkämakkaraisia ja möhömahaisia... :) Emme toljota tai kommentoi toistemme ulkonäköä. Eli tervetuloa joukkoon! Kaloreita kuluu, vedessä soljuu painavampikin keho!

    VastaaPoista
  4. Upea juttu! Komppaan myös anonyymiä tuossa uimahalliasiassa. Ei tuo liikunta mitään huumaa ja hurmaa itsellenikään ole, mutta jos jättää sen pois, niin sitten käy juuri niin kuin sinulle. Mikään asiahan ei ainakaan helpommaksi muutu sitä välttelemällä, joten tulta päin vain!

    VastaaPoista
  5. Miten sujuu?
    Itsekin pitäisi herätellä saliharrastusta henkiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti