Minua ei ärsytä nämä työn välttelijät sitten yhtään

Viime aikoina on ollut kiivasta keskustelua ns. ideologisista työttömistä, jotka eivät halua mennä töihin. He ovat mieluummin valinneet elää yhteisku…

Heikosti menee mutta menköön

Ei ole tullut blogiin kirjoiteltua, kun ei jaksaisi millään päivittää sitä, miten on taas epäonnistunut painonhallinnan suhteen. Beckin menetelmä jäi…

Bujoilun kokeilua

Päätin sitten tarttua ainakin kokeeksi lahjaksi saamaani bujo eli bullet journal -kirjaan. Tavallaan jopa innosti pitkästä aikaa ajatus lapsenomaises…

Rengasrikko ja bujoilua

Äärh, se on huono päivä kun auto aamulla piippaa ensimmäiseksi, että yksi rengas olisi tyhjänä. Näytti jopa jotain painelukemia, muiden renkaiden koh…

Koirahaaveita

Kovasti on taas houkuttanut ottaa koira, mutta on se vaan vaikeaa kun tykkään niin erilaisista roduista keskenään. Osa haaveroduistani tosin taitaa h…