High Techiä kasvinhoitoon: Parrot Flower Power

Mä olen toivoton ruukkukasvien hoitaja. Minua voisi sanoa niiden sarjamurhaajaksi suorastaan. En ole enää vuosiin sellaisia ostanutkaan, mutta viime …

Ihana yksinäinen joulu!

Minä siis vietin joulun itsekseni, ja täytyy sanoa että se oli mukavaa, huolimatta siitä kaikesta rummutuksesta kuinka kurjaa pitäisi olla viettää jo…

Taas löytö taloyhtiön kierrätyspisteestä

En tiedä onko nykyään yleistäkin että taloyhtiöissä on kierrätyspisteitä, jonne asukkaat voivat jättää itselleen tarpeettomaksi käyneitä tavaroita, j…

Tänä vuonna en aio viettää joulua ollenkaan

Tänä jouluna sen teen mistä olen aina haaveillut, eli jätän koko joulunvieton väliin. Töissä olen tietysti ilmoittautunut vapaaehtoiseksi tekemään jo…

Olen opetellut kohta pari kuukautta kasvissyöntiä

26.10. kirjoitin dokumentista, jossa paljastettiin eläinten kohtelua tehotuotannon kasvattamoissa sekä teurastuksessa. Silloin jo ajattelin, että en …