Elämäntapojen muuttamisen vaikeudesta (osa 2)

Tässä siis jatkuu Mindfulness for Life -kirjaan perustuva elämänmuutosprosessista yleensä kertova faktapläjäys.

Muutossyklin vaiheet

Elämäntapamuutoksen, koskipa se mitä asiaa tahansa, yleistä kulkua on tutkittu paljonkin ja on havaittu että muutos harvoin on suoraviivainen prosessi joka vain tapahtuu. Siinä on yleensä havaittavissa seuraavat vaiheet.

1. Esiaste. Henkilö ei ole vielä huomannut tarvitta muutokseen. Usein tarvitaan jonkinlainen shokki, että ihminen tajuaa että muutostarve olisi olemassa. Itselläni tuollainen shokki oli se, kun kaupassa ei enää koon 44 housutkaan menneet päälle, ja tajusin että minun pitäisi joko siirtyä asioimaan erityisiin isojen tyttöjen kauppoihin, tai sitten tehdä painolleni jotain.
2. Muutoksen pohtiminen. Henkilö alkaa miettiä mahdollisuutta tehdä asialle jotain. On tärkeää tässä vaiheessa selvittää itselleen motivaatio muuttua, muutoksen ja muuttumattomuuden hyödyt ja kustannukset. Itse jätin tämän vähän väliin, ajattelin vaan että sisulla vaan prkl nyt läskit hittoon koska etoo oma michelinakkamainen peilikuva.
3. Valmistautuminen. Tässä vaiheessa suunnitellaan, mitä aiotaan tehdä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä voi sisältää tiedon hankintaa, suunnitelmia siitä kenelle muutoksesta aikoo kertoa, suunnitelmia täytyykö jotain ihmisiä tai paikkoja vältellä kiusausten välttämiseksi, konkreettiset suunnitelmat mitä aikoo tehdä ja mitä ei, sekä ehkä välineiden hankintaa (esim. liikuntaan tarvittavat). 
4. Toimintavaihe. Aloitetaan toteuttaamaan vaiheen 3 suunnitelmia. Ensimmäiset muutama viikko ovat tutkimuksen mukaan vaikeimmat, koska vanhat toimintamallit pyrkivät esiin, ja toisinaan myös läheiset ihmiset saattavat pyrkiä sabotoimaan muutosyritystä. 
5. Ylläpitovaihe. Tässä vaiheessa uudet elämäntavat on sen verran vakiintuneet, ettei kiusaukset vanhoihin tapoihin ole kovin yleisiä enää. Varovaisuutta retkahdusten suhteen ei ole silti syytä unohtaa.
6. Retkahdus. Näitä tapahtuu toisille useammin ja toisille harvemmin. Jos niitä tapahtuu, asiaa ei ole kuitenkaan syytä katastrofisoida; itsensä syyttely jo tapahtuneesta jota ei enää tekemättömäksi saa on tutkimusten mukaan hyvä keino PIDENTÄÄ repsahduksen ajallista kestoa. Parempi olisi ajatella, että kokemuksesta voi oppia, että se ei ole epäonnistuminen vaan oppimismahdollisuus. Thomas Edisonin asenne olisi hyödyllistä omaksua, hän kuulemma sanoi lukemattomista epäonnistuneista kokeistaan: "En ole epäonnistunut 700 kertaa, itse asiassa en kertaakaan. Olen vain todistanut että tietyt 700 tapaa eivät toimi. Kunhan saan eliminoitua kaikki tavat jotka eivät toimi, keksin tavan joka toimii!" On myös muistettava että jokainen yrityskin muuttaa käytöstä tekee seuraavan kerran helpommaksi kuin edellinen.

Stressi tai ahdistus voi olla myös hyödyllinen motivaattori

Vaikka esimerkiksi yletön työhön tai elämäntilanteeseen liittyvä stressi voi viedä voimavarat muutosprojektilta, niin jonkinlainen stressi tai ahdistus tilanteesta, johon on itsensä päästänyt ja johon kaipaa muutosta, voi itse asiassa olla hyvä motivaattori. Tällainen ahdistus, jos sitä ei pakene repsahdus- tai muuhun välttelykäytökseen voi antaa paljon energiaa ja motivaatiota muutoksen toteuttamiseen. Itse koen tällaisen olleen hyvin tärkeää itselleni, erityisesti ahdistus siitä että olen tuhlannut huolettomaan tissutteluun niin monia "elämäni parhaita vuosia" on ollut paitsi ahdistava, myös motivoiva olemaan tuhlaamatta yhtään lisää enää.

Haluja ja himoja ei tarvitse torjua, niillä voi surffata!

Yleinen ja itsenikin harrastama tapa reagoida vanhan käytöksen himoihin on yrittää äkkiä saada ne pois mielestä, siinä pelossa että repsahtaa jos ajatus pääsee liikaa pyörimään. Kirja kuitenkin kertoo, ettei ole tarvetta, eikä hyödyllistäkään, tukahduttaa himoitsevan aivojen palkkiokeskuksen toimintaa ja viestejä. Sen sijaan on opittava hallitsemaan omaa käytöstä riippumatta siitä, kuinka paljon tuo osa aivoja huutaa vaikka kaljaa tai lisää suklaata. Tällöin jää pois sisäinen taistelu omaa mieltä vastaan ja siihen liittyvä kireys ja pelko siitä että väärä osa voi voittaa taistelun. Halujen ja niihin liittyvien tunteiden voi sen sijaan antaa olla, tulla ja mennä mitenkään niitä torjumatta, mutta silti pysyä päätöksessään ettei aio käyttäytyä nyt niiden ehdottomalla tavalla. Olen tätä itse harjoitellutkin välillä niin että olen juonut yhden oluen, ja sen jälkeen päättänyt olla ottamatta lisää, vaikka koko mieli huutaa että nyt tämän kerran kyllä, kun kerran aloitit niin ota nyt kunnolla, ja pyöritellyt kauhukuvia kuinka tylsä illasta tulee jos en ota lisää ja kohta tulee laskuhumalakin...

Tämä tietysti vaatii sitä että pitää tietynlaista tarkkailevaa etäisyyttä siihen mitä viestejä ja tunteita mielessä kulkee. Tarkkailijalla kun on mahdollisuus määrätä siitä miten oikeasti toimitaan, kun taas jos täysin samaistuu mielen haluaviin viesteihin, ei ole paikalla ketään joka sanoisi että stop, en aio toimia niin kuin tietyt päässä olevat ajatukset yllyttää. Silloin voi käydä niin että sama puoli minää joka haluaa, tekee myös päätöksen toiminnasta, ja sen tietää miten siinä käy. Haluilla surffaamista siis halujen kanssa painimisen sijaan, kuulostaa huomattavasti mukavammalta!